Tampereen pääkirjasto Metso toimii Raili ja Reima Pietilän suunnittelemassa rakennuksessa vuodelta 1986, jonka yhteydestä löytyvät myös Muumimuseo sekä Kivimuseo.
Tampereen kaupungin pääkirjasto, joka tunnetaan varsinkin paikallisesti myös nimellä “Metso“, sijaitsee Tampereen keskustassa, kaupungin halki menevän Hämeenpuiston laidalla.
Metso-nimitys kirjastolle on tullut sen ulkomuodosta ylhäältä päin katsottuna, ja myös Pietilöiden arkkitehtikilpailun voittaneen teoksen nimi, “Soidinkuvat“, oli metsoihin viittaava.
KUVA: Tampereen Pääkirjasto kuvattuna sen viereisestä C.L. Engelin suunnittelemasta Hämeenpuistosta. Sisäänkäynti Muumilaakso museoonsekä Kivimuseoon on kuvan vasemmalla puolella, alhaalla, olevasta ovesta, jonka edustalta löytyy yksi maailman kuvatuimmista Muumi-patsaista.
KUVA: Kirjastorakennuksen vierestä, Hämeenpuiston puolelta, löytyy kuvan Heikki Varjan teos vuodelta 1981, “Uutinen”, jonka tamperelainen Aamulehti, levikiltään Suomen toiseksi suurin sanomalehti, teetätti 100-vuotisjuhliensa kunniaksi.
Kirjaston rakennustyöt kestivät 1983-1986 välisen ajan, ja avaamisensa jälkeen tiloihin on ajan myötä tulleet:
- alakerran Tampereen kivimuseo,
- Tove Janssonin Muumilaakso,
- Eurooppa-tiedotus piste, sekä
- yläkerrassa oleva kirjastokahvila.
Kirjaston päätoiminnot, tietopalvelu- ja lainausosastot, lasten ja nuortenosasto, käsikirjasto, kaukopalvelu, lukusali sekä Pirkanmaa-kokoelma, sijaitsevat rakennuksen pääkerroksessa.
Parvikerroksessa, jossa 60-paikkainen kirjastokahvila Metso (www.kirjastokahvila.fi) sijaitsee, ovat musiikkiosasto, näyttelytilat, sekä kaksi luentosalia ja kokoushuone.
Voit tutustua kirjaston palveluihin, aukioloaikoihin, ja kirja-valikoimiin paikan virallisen nettisivuston kautta, osoitteessa kirjasto.tampere.fi.