Tampereen teatteri toimii upeassa vuodelta 1912 olevassa rakennuksessa aivan kaupungin keskustassa, keskustorin laidalla.
Teatteri aloitti toimintansa vuonna 1903, mutta nykyinen rakennus valmistui vasta yhdeksän vuotta toiminnan aloittamisen jälkeen.
Rakennusta varten julistettiin vuonna 1910 arkkitehtikilpailu, johon ehdotuksia saapui kaikkiaan kahdeksantoista.
Voittavan ehdotuksen myötä keskustorin teatterirakennuksen arkkitehteina toimivat veljekset Kauno S. Kallio ja Oiva Kallio.
KUVA: Näkymä Tampereen Teatterin päänäyttämön sisäänkäyntiin keskustorilta, aivan Tampereen vanhan kirkon vierestä.
Teatteriin kuuluu myös nykyisin myös toinen sali, TT-Frenckell, joka valmistui vuonna 1982 historialliseen tehdaskiinteistöön Finlaysoninrakennusten viereen.
Alunperin oheisnäyttämönä toiminut ja näyttelijä Eero V. Kosteikon vuonna 1959 perustama teatterin Pikkuteatterin tila toimii nykyisin modernina seurusteluravintola ja kohtauspaikkana ennen ja jälkeen teatteri-näytöksiä.
Mikäli olet kiinnostunut teatterin historiasta, teatterin 100-vuotisjuhlavuonna 2004 ilmestyi Panu Rajalan kirjoittama historiateos “Tunteen tulet, taiteen tasot”, jonka voit ostaa mm. lippumyymälä Liparista (käynti Hämeenkadulta).
Voit tutustua teatteriin jo etukäteen ennen vierailua paikan virallisten nettisivujen kautta, osoitteeessa www.tampereenteatteri.fi.
Tampereella toimii itse asiassa kaksi valtakunnallisesti merkittävää teatteria, sillä keskustorilla sijaitsevan teatterin lisäksi kaupungin kulttuurielämää värittää myös Tampereen Työväen Teatteri (www.ttt-teatteri.fi).