Thaimaa golf kohteena on tyypiltään laajavalikoimainen, ja kenttiä, joita on kaikkiaan yli 230, löytyy ympäri maan.
Maahan tuleekin vuosittain kasvava määrä golfia pelaavia turisteja, noin 906 000 turistia esimerkiksi vuonna 2005.
Kenttiä löytyy aina etelän rantalomakylien alueilta pohjoisen vuoristomaisemiin, kuin myös kaupunkigolf ratoja esimerkiksi Bangkokissa ja Pattayalla.
Tyypillistä Thaimaan golf radoille on se, että ne on rakennettu erittäin helppopääsyisille alueille, joihin on mahdollista saada ovelta ovelle kuljetukset.
Maan golf infrastruktuurin kehittyessä useimmat golf radat tarjoavat modernit pelipuitteet ja kuuluisien kansainvälisten nimien suunnittelemia väyliä.
Tämä onkin johtanut mm. siihen, että maalle on, Tourism Authority of Thailandin mukaan, myönnetty vuonna 2007 World Golf Travel Agents Association järjestön toimesta “Parhain Nouseva Golf Kohde” titteli golf lomakohteena.
Thaimaa on myös toiminut isäntänä useille maailmanluokan golf turnauksille, joihin maailman tähtipelaajat ovat osallistuneet.
Tällaisia turnauksia ovat tarjonneet esimerkiksi Blue Canyon golf rata (www.bluecanyonclub.com) Phuketissa, sekä Bangkokin Thai Country Club (www.thaicountryclub.com) rata sekä Alpine Golf Club (www.alpinegolfclub.com).
Näistä Thai Country Club on ollut mm. korkean profiilin Asian Volvo Masters (www.volvomastersofasia.com) turnauksen pitopaikkana.
Kaiken kaikkiaan Thaimaan alueella on yli 230 erilaista golf rataa, ja lisää rakennetaan koko ajan, ja ratojen määrän odotetaan ylittävän 250 lähivuosina.
Useimmille Thaimaa golf turisteille Suomesta maa edustaa varsin edullista lomakohdetta hintatasoltaan, ja palvelun laatu on erinomaista.
Tämä hyvä hinta-laatu suhde kattaa niin majoitukset, golffauksen, ostokset, ruokailun, sekä yöelämän huvit Thaimaassa.
Sää on myös suosiollinen maassa golfin peluuseen, varsinkin paikallisen viileän sään kaudella marraskuusta helmikuuhun (keski-ja eteläisemmällä osalla Thaimaata).
Myös kesäisin, jolloin lämpötilat nousevat korkeiksi, olosuhteet golfin peluuseen ovat useimmiten hyväksyttävät.
Huonoin kuukausi pelata golfia Thaimaassa on yleensä syyskuu, jolloin paikallinen monsuunikausi on pahimmillaan.
Paras aika puolestaan päivästä pelata golfia on tyypillisesti aikaisin aamulla tai lounaan jälkeen, jolloin vältät kuumimman osan vuorokaudesta.
Golf ratojen suunnittelu on Thaimaassa usein peräisin nimiltä joiden laatuun olet tottunut parhailla Euroopan kentillä, kuten Jack Nicklaus, Nick Faldo, Greg Norman, Pete Dye ja Robert Trent Jones.
Koska Thaimaa on niin vaihteleva profiililtaan maana, tarjolla on myös erittäin laaja valikoima erilaisia ja erityyppisiä golf ratoja, aina Bangkokin kaupunkiradoista Chiang Mai:n ja Chiang Rai:n vuoristotaustaisiin ratoihin.
Maan kuuluisimpiin golf ratoihin kuuluvat varsinkin Thai Country Club ja Alpine Golf and Sports Club, jotka molemmat sijaitsevat Bangkokissa.
Näistä Alpine Golf and Sports Club on ollut historiallisesti esimerkiksi Johnnie Walker Asian Classic turnauksen pitopaikkana.
Blue Canyon Country Club Phuketissa on ollut myös Johnnie Walker Classic turnauksen pitopaikkana, ja tarjoaa kaksi 18 reikäistä golf rataa, kanjoniradan, sekä järviradan.
Muita kuuluisia Thaimaa golf ratoja ovat Laem Chabang International Country Club (www.laemchabanggolf.com) ja St Andrews 2000 Golf Club (www.standrews2000golf.com) Pattayalla.
Näistä Laem Chabang on Jack Nicklauksen suunnittelema, ja tarjoaa 27 reikäisen radan, josta löytyvät kaikki Nicklauksen ratojen tyypilliset kohokohdat, kuten lukuisat vesi alueet.
St Andrews 2000 tunnetaan puolestaan varsinkin kahdesta par 6 reiästään, joista reikä numero 4 on erityisen vaativa, yli veden, kääntyen jyrkästi oikealle.
Eri maakunnista Bangkokin valikoimiin kuuluu kaikkiaan yli 60 erilaista golf rataa, joissa on vaihtelua aina aloittelijoiden radoista ammattilaisten vaikeisiin ratoihin saakka.
Pattaya sijaitsee alle kahden tunnin ajomatkan päässä Bangkokista, ja tarjoaa yli 20 erilaista golf rataa.
Pattaya on alueena suosittu lomakohde niin perheiden kuin yksittäistenkin suomalaisten matkalaisten keskuudessa, ja alue on kaikkein nopeiten kasvava lomakohde kaikista Thaimaan maakunnista.
Phuket, joka tunnetaan rannoistaan ja useista aluetta ympäröivistä saaristaan, tarjoaa kaikkiaan kahdeksan erilaista golf rataa, ja monet niistä, kuten Jack Nicklauksen suunnittelema Mission Hills (www.missionhillsphuket.com) rata, tarjoavat henkeäsalpaavat merinäkymät radan varrella.
Hua Hin ja Cha Am alueet sijaitsevat läntisellä puolella Thaimaan lahtea, noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Bangkokista, ja ne tarjoavat kuusi golf rataa aivan välittömässä läheisyydessään.
Chiang Mai, joka sijaitsee yhden tunnin lentomatkan päässä pohjoiseen Bangkokista, tarjoaa puolestaan vuoristoisen maaston ympäröiminä yli kymmenen erilaista Thaimaa golf rataa.
Näiden alueiden lisäksi esimerkiksi Kanchanaburi maakunnasta löytyy muutama varsinkin paikallisten keskuudessa suosittu golf rata, samoin kuin Khao Yai kansallispuistoa ympäröivältä alueelta Nakhon Ratchasima maakunnasta, molemmat noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Bangkokista.