Thaimaa Karon Beach

Thaimaa Karon Beach on toiseksi suurin Phuketin turistirannoista, ja varsinkin skandinaavien suosima.

“Karon Beach” terminä viittaa kuitenkin yleensä rannan lisäksi myös sen yhteydessä olevaan kylään, joka sijaitsee Phuketin saaren länsirannikolla.

Paikka on suosittu lomakohde varsinkin perheille ja pareille, mutta ei niin suosittu sinkuille kuin esimerkiksi Patong on.

Karon Beach ranta on erittäin pitkä, noin 5km pituinen, ja tarjoaa hienon valkoisen hiekan alueen, jonka taustan muodostaa joukko erilaisia lomakylä-rakennuksia.

Se sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Patongista, Kata Beach alueen pohjoispuolella.

Rannan, jota pidetään kaikkein tasokkaimpana Phuketin rannoista, eteläinen pääty pitää sisällään hienon koralliriutan joka jatkuu kohti Bu saarta.

Pohjoispääty, järven edustalla, on usein vähemmän suosittua aluetta, joten sinne kannattaa suunnata, jos haluat enemmän tilaa ympärillesi.

Tosin, koska Thaimaa Karon Beach ranta on niin pitkä, aurinkotuolit, jotka pääosin ovat rannan eteläpäädyssä, ovat yleensä niin väljästi asetettuina sille, että paikka ei tunnu täydeltä.

Vuokrattavissa olevaan aurinkotuoli settiin kuuluu kaksi aurinkotuolia, pöytä, ja auringonvarjo.

Pohjoispäädystä löytyy myös useita ravintoloita, baareja, ja muita palveluita. Jos haluat pelata minigolfia, sellainen löytyy Kata ja Karon rantojen väliseltä tieltä, nimeltään Dino Park Mini Golf (www.dinopark.com).

Thaimaa Karon Beach tarjoaa säännöllisiä päivittäisiä busseja Phuket Town kylään ja takaisin.

Karon on keskittynyt kolmen pää-alueen ympärille: Karon Plaza eteläisessä päädyssä tarjoaa halpoja vierastaloja, ravintoloita, ja baareja, keskus-Karon tarjoaa puolestaan Thavorn Palm Beach (www.thavornpalmbeach.com) ja Hilton Phuket Arcadia (www.hilton.com) lomakylien tilat, ja Aroona Plazan, joka tarjoaa valikoiman käsityöläisputiikkeja, hyviä ravintoloita ja kahviloita, sekä hotelleja, jotka on tehty vanhan Phuketin kiinalais-portugalilaiseen arkkitehtuurin tyyliin.

Ranta-alue ja sen bulevardi ovat erinomaisia niin päivisin shoppailuun ja rentoutumiseen, kuin myös ilta-elämän suhteen.

Rannalla uimisen suhteen tulee olla erittäin varovainen, ja pitää silmällä rannan varoituslippuja voimakkaiden virtausten suhteen, varsinkin monsuuni-kauden aikana, mutta myös muina aikoina.

Rannalta ei löydy vessoja, mutta voit käyttää useiden alueen ravintoloiden tiloja, usein pientä korvausta vastaan.

Rannan vedellisistä urheilulajeista tarjolla on esimerkiksi Jet-ski ajelua, joka on suosittua myös esimerkiksi Patongin rannalla, mutta Karon Beach tarjoaa enemmän tilaa ajella niillä.

Jet Ski ajelujen ja muiden moottoroitujen vesiurheilujen suhteen tulee olla Thaimaassa olla erittäin varovainen, pitää turvaliiviä ja muutoinkin käsitellä kulkuneuvoa huolellisesti.

Muita suosittuja lajeja Thaimaa Karon Beach rannalla ovat muun muassa banana boat, vesihiihto, ja wakeboarding sekä Windsurfing.

Myös snorklaukseen tarvittavia välineitä on vuokrattavissa rannan eteläpäädystä. Rantalentopalloilijat tulevat usein rannalle vasta kun aurinko alkaa laskea.

Jos haluat Thai hieronnan rannalla, tarjolla on useita hierojia, joiden hierontapöydät on sijoitettu varjoisille paikoille pitkin rantaa.

Koska Karon Beach rantaa myötäilee sen rantatie, alueen hotelleilla ei ole suoraa ranta-yhteyttä. Yli tien oleviin hotelleihin kuuluvat, pohjoisesta etelään:

  • Phuket Golden Sand Inn (www.phuket-goldensand.com)
  • Karon Sea Sands Resort (www.karonseasand.com)
  • South Sea Karon Resort (www.phuket-southsea.com)
  • Mövenpick Resort And Spa (www.moevenpick-hotels.com)
  • Karon Princess (www.phuket-karonprincess.com)
  • Baan Karonburi (www.karonburi.com)
  • Hilton Phuket Arcadia (www.hilton.com)
  • Thavorn Palm Beach Resort (www.thavornpalmbeach.com)
  • Woraburi Phuket Resort & Spa (www.woraburi.com)

Thaimaa Karon Beach nähtävyydet parhaimmistoa ovat varsinkin sen Dino Park mini golf, Karon temppeli, sekä paikalliset markkinat.

Minigolf rata Dino Park tarjoaa useita hienoja yksityiskohtia, kuten mini-tulivuoren, joka purkautuu kerran tunnissa, sekä erikoisia dinosaurus ääniä radan varrella.

Dina Park minipark, joka sijaitsee aivan Marina Phuket Resort lomakeskuksen vieressä, on avoinna 10-24, ja parhaimmat pelaamisajat ovat yleensä illempana, kun sää on viileämpi.

Wat Suwan Khiri Khet eli Karon temppeli sijaitsee keskeisellä paikalla kylää, aivan Patak Road kadun vierellä, 500 metriä rannalta.

Temppelin kohokohtiin kuuluvat sen mielenkiintoiset patsaat, kuten kaksi jättikokoista käärmepatsasta, ja useita Buddha patsaita ja maalauksia.

Thaimaa Karon Beach paikallinen kylämarkkina voi myös olla mukava ajanviete, ja tarjolla on muun muassa ruokaa, t-paitoja, CD ja DVD tuotteita, farkkuja, ja käsityö esineitä.

Markkinat, jotka pidetään Wat Karon alueella Patok Road tiellä, ovat avoinna tiistaisin ja lauantaisin kello 14:00 – 20:00.

Iltaelämän suhteen Karon tarjoaa monessa mielessä miniversion Patongin kuuluisasta yöelämässä, ravintoloineen, baareineen, ja muine huvituksineen.

Suurin osa yöelämän huvituksista sijaitsee Patak Road tien baarien ympärillä, niin lähellä pohjoista liikenneympyrää kuin eteläisellä puolella Luang Poh Chuan Road kadun lähellä.

Karon Beach ostokset tekopaikoista parhaimpiin kuuluvat alueet rannan lähellä olevan liikenneympyrän läheisyydestä.

Paikka tarjoaa muun muassa supermarketin perusostosten tekoon, ja kävelemällä päätietä kohti temppeliä, löytyy muun muassa useita pankkeja, apteekkeja, ja räätäleitä, sekä useita baareja.

Karon Circle tarjoaa puolestaan varsinkin kenkäliikkeitä, kelloliikkeitä, aurinkolaseja, laukkuliikkeitä, ja putiikkeja kaikenlaisten Thaimaan tuliaisten ostoon, mukaanlukien silkkituotteita ja puisia käsintehtyjä esineitä.

Alueelta löytyy myös optikko, KT Optic, joka tarjoaa edullisia hintoja tunnettujen valmistajien aurinkolaseista ja muista laseista.

Karon Circlen läheltä, Centara Karon Beach Resort (www.centarahotelsresorts.com) lomakeskuksen tuntumasta, löytyy varsinkin räätäleita ja hammasklinikoita.

Monille Thaimaa Karon Beach ykkös ostospaikka on kuitenkin Kata Beach rannalle menevän tien varressa oleva Karon Bazaar basaari, joka tarjoaa laidasta laitaan tuotteita, ja tinkiminen on luonnollinen osa ostosten tekoa täällä.

Basaarin tuotteisiin kuuluvat muun muassa DVD:t, CD-tuotteet, aurinkolasit, silkkiset pöytäliinat ja liinavaatteet, hatut, kengät, t-paidat, kellot, laukut, käsityöesineet, ja paljon muuta.

Paikka on avoinna varhaisesta aamusta aina myöhäiseen iltaan saakka.

Aroona Karon alue puolestaan tarjoaa käsityöläisputiikkeja sekä ravintoloita ja kahviloita. Alueen keskusrakennus on Old Phuket Resort (www.theoldphuket.com) lomakeskus, joka on rakennettu kiinalais-portugalilaiseen perinteeseen.

Aroona Karon, joka sijaitsee Beach Road kadulla Woraburi Resort lomakeskuksen vieressä, tarjoaa varsinkin muistoesineitä ja erilaisia käsityöläistuotteita.

Karon Plaza, joka sijaitsee Lung Phochuan Road kadulla, tarjoaa useita vierekkäisiä putiikkeja, joiden valikoimat koostuvat pääosin muun muassa t-paidoista, DVD tuotteista, ja käsityötavaroista.

Jos olet ostamassa räätälöityjä vaatteita, Karon Beach tarjoaa hyvän valikoiman räätäli-liikkeitä, joiden hinnat ovat suomalaisittain erittäin edullisia.


On hyvä idea tehdä räätälöityjen tuotteiden suhteen ostokset loman alkupäässä, joka jättää reilusti tilaa tuotteen toimitukselle, taaten paremman lopputuloksen.