Thaimaa Koh Samui lentokenttä, jota kutsutaan usein maailman kauneimmaksi, on yksi pääsyy miksi alueen suosio turistikohteena on lisääntynyt voimakkaasti.
Ko Samui Lentokenttä (lentokenttäkoodi: USM) on yksityinen lentoasema joka alunperin rakennettiin Bangkok Airways lentoyhtiön toimesta, ja joka on edelleen kentän pääasiallinen käyttäjä.
Nykyään kenttää käyttää säännölliseen lentoliikenteeseen myös Thai Airways International lentoyhtiö.
Jos et halua lentää Koh Samuihin, voit tulla saarelle mantereelta myös tarjolla olevilla lautoilla, mukaanlukien autolautta joka lähtee mantereelta Don Sak:sta Nathonin kylän eteläiselle puolelle Koh Samui saarella.
Julkisia busseja kuljee kaikista mantereen alueista Koh Samuille, ja useat niistä tulevat/lähtevät eteläisellä Nathonin kylän alueella olevalta bussi-asemalta.
Lentokenttä sijaitsee noin kaksi kilometria pohjoiseen Chawengin kylästä, ja se on monella tapaa ainutlaatuinen.
Samuin lentoasemalla ei ole lahjatavarakaupan lisäksi muuta sisätilaa, ja sen kaksi terminaalia (kotimainen ja kansainvälinen terminaali) ovat 50 metrin erotuksella toisistaan.
Lentoasema tunnetaan sen upeasta arkkitehtuurista, joka on tehty siten, että lentokenttä sulautuu harmonisesti ympäröivääm eksoottiseen maisemaan.
Lentokenttä sijaitsee lähellä Big Buddha Pier laituria, jolta lautat Ko Pha Ngan lähtevät. Pikalautat kohti Koh Taolle ja Chumphoniin lähtevät puolestaan Maenam rannan laiturilta, jonne on matkaa noin 6 km lentoasemalta.
Jos tarkoituksenasi on päästä hotellille suoraan lentoasemalta, on parhainta käyttää lomahotellisi lentokenttä sukkulabussia tai muuta järjestettyä kyytiä.
Muutoin voit käyttää esimerkiksi tarjolla olevia yksityisiä takseja, joiden hinnat kannattaa kysyä ennen taksiin nousua ja yleensä voit neuvotella hinnoista paikallisten taksien kanssa.
Voit myös tilata yksityisen autokuljetuksen hotelliisi, vaikkapa Sawadee nimiseltä matkanjärjestäjältä (samui.sawadee.com/airport/limousine.html).