Thaimaa kuningas ja Thaimaan monarkia viittaa maan perustuslailliseen monarkiaan, ja Thaimaan kuningaskunnan hallitsijaan.
Kuningas on Thaimaan valtionpäämies ja hallitsevan kuninkaallisen Chakrin talon johtaja.
Perustuslaillisena monarkkina kuninkaan valta on rajoittunut monilta osin symbolisen valtion johtan asemaan, mutta kuninkaan institutio ja monarkian perinteet saavat osakseen suuren kunnioituksen Thaimaalaisilta.
Nykyinen (2009) maan hallitsija on kuningas Bhumibol Adulyadej, viralliselta kuninkaalliselta nimeltään Rama IX.
Kuningas on ollut päämiehenä vuodesta 1946, joka tekee Rama IX:stä maailman pisimpään hallinneen nykyisen monarkin ja valtionpäämiehen.
Suurinta osaa kuninkaan vallasta käyttää maan vaaleissa valittu hallitus Thaimaan perustuslain mukaisesti.
Kuninkaan valta-asemaan ja oikeuksiin kuuluu mm. kuninkaallisten Thaimaan armeijan johtajuus, ja vankien armahdusoikeus.
Absoluuttinen monarkia loppui maassa vuonna 1932, mutta perustuslaillinen monarkiakin suo useita erityisaseman merkkejä kuninkaalle.
Näistä tunnetuin länsimaissa on ns. lèse majesté konsepti, joka suojaa kuningasta Thaimaassa mm. kunnianloukkaukselta erittäin laajasti.
Kuningasta auttaa työssään mm. Thaimaan Kuninkaan yksityissihteeri, ja kuningas toimii yhteistyössä hallituksen päähenkilön, Thaimaan pääministerin kanssa.
Kaikki lait jotka menevät läpi lakiasäätävien elimien maassa, tarvitsevat myös kuninkaan hyväksynnän tullakseen lopullisesti laiksi.
Monarkin taloudenpidon hoitaa Bureau of the Royal Household sekä Crown Property Bureau, ja ne eivät ole osa Thaimaan hallituksen alaisia yksikköjä, vaan henkilöt niihin valitaan suoraan kuninkaan toimesta.
Thaimaan monarkian kruununprinssi on nimeltään Prinssi Maha Vajiralongkorn, jonka tuloa hallitsijaksi ajallaan sääntelee vuoden 1924 Palace Law of Succession laki.
Valtaantulo oli alunperin säännelty niin, että vain miespuoliset hyväksytään kruununhallitsijaksi, hallinnan siirtyessä isältä pojalle, mutta vallansiirtoa sääntelevää lakia on aikojen kuluessa muutettu niin että myös naispuoliset voivat tulla hallitsijaksi Thaimaassa.
Thai monarkia on ollut olemassa aina Thaimaan Sukhothai kuningaskunnan ajoilta vuodesta 1238.
Thaimaan monarkin virallinen asuinresidenssi on Bangkokin suuri palatsi. Käytännössä nykyinen kuningas kuitenkin viettää suurimman osan ajastaan Bangkokin Chitralada Palatsissa ja Klai Kangwon huvilassa Hua Hin provinssissa.
Kuninkaallisen vallan tunnusmerkkeihin kuuluvat kuninkaalliset ruokailuvälineet (näytillä Suuren Palatsin museossa Bangkokissa), kuninkaallinen yhdeksän kerroksinen sateenvarjo, Suuri voiton kruunu, Voiton miekka (vuodelta 1784 joka edustaa sotilaallista voimaa), kuninkaallinen valtikka (oikeudenmukaisuuden symboli), kuninkaallinen huiska ja tuuletin, sekä kuninkaalliset kultaiset aamutossut.
Kuninkaallisen vallan symboleihin kuuluvat myös kuninkaallinen valkoinen elefantti, joista nykyinen on nähtävillä Dusit zoo eläintarhassa ja mm. kuninkaalliset liput, jotka ovat kuninkaan ja hänen perheensä henkilökohtaisia lippuja.