Thaimaa ostokset

Katsaus Thaimaa ostokset tekopaikkoihin, suosittuihin tuliaisiin, ja kaupanteko perinteisiin.

Kaupanteko tavoista on hyvä muistaa että maan tavaratalot ja useat pienemmätkin kaupat Bangkokissa pitävät kiinteitä hintoja, mutta useimmissa muissa tapauksissa tinkiminen ja hinnasta neuvottelu on hyväksyttävää ja itse asiassa odotettua.

Tähän tinkimisprosessiin ei ole olemassa kiinteitä sääntöjä, vaan lopputulos riippuu usein neuvottelijan taidoista ja kokemuksesta, mutta myös kaupanpitäjän mielialasta.

Usein kuitenkin lopullinen hinta on 10-40% vähemmän kuin ensin siteerattu hinta, joten tinkiminen kannattaa ehdottomasti Thaimaassa.

Yleisemmällä tasolla hinnasta neuvottelun suhteen on tärkeää muistaa että Thait arvostavat hyviä tapoja ja huumorintajua, ja maltin menettämistä ei katsota hyvällä silmällä.

Samoin on järkevää katsella samoja tuotteita myyviä kauppoja läpi useampiakin samalla alueella, ennen kuin teet lopullisen ostopäätöksen.

Eri tuotteiden osalta korut ja arvokivet ovat suosittuja tuliaisia maasta, tarjoten luonnonkauneutta, käsityöläisperinteitä, ja edullisia hintoja.

Yksi tapa varmistua siitä että ostamasi koru tai arvokivi on aito, on tehdä ostokset vain kaupoissa, jotka kuuluvat Jewel Fest Club liittoon, joka on organisoitu Thai Gem and Jewellery Traders Association (TGJTA) ja Tourism Authority of Thailand (TAT) yhteistyössä.

Jewel Fest Club (www.jewelfest.com) tuo yhteen noin 100 johtavaa korujen valmistajaa ja jälleenmyyjää, joiden tavoitteena on tarjota laatukoruja edullisin hinnoin siten, että tuotteissa on tyytyväisyystakuu.

Jos tulet maahan turistiviisumin avulla, tarjolla on (2009) palautuksia shoppailusta paikallisen lisäarvoveron osalta, joka on 7% ostosten hinnoista, niiden tavaroiden osalta, jotka on tehty kaupoista ja tavarataloista joissa esiintyy kyltti “VAT Refund for Tourists”.

Saadakseen palautuksen Thaimaa ostokset teosta, turistin tulee näyttää, ennen check-in prosessia kansainvälisellä lentokentällä (Bangkok, Chiang Mai, Hat Yai, Phuket, Utapao) ostokset, täytetty P.P.10 kaavake kunkin tuotteen osalta (joilla palautuksia haetaan ja jotka saa kaupoista oston yhteydessä pyytämällä), ja veron osoittavat VAT Refund kuitit tulliviranomaiselle tarkistusta varten.

Palautukset voivat olla joko šekkien muodossa tai palautuksina luottokortille (2009).

Lisätietoja ajankohtaisesta ja tarkasta ALV palautusprosessista saat mm. Thaimaan VAT Refund for Tourists Office toimistolta, puhelimitse tai nettisivuilta www.rd.go.th/vrt/engindex.html.

Eri kaupungeista Thaimaa ostokset shoppailu esimerkiksi Bangkokin alueella ei ole rajoittunut muutamaan pääkatuun, vaan tarjolla on useita vaihtoehtoja läpi kaupungin eri osien.

Näistä osista Ploenchit-Ratchaprasong tarjoaa useampia hyviä tavarataloja ja luksus kauppakeskuksia, jotka ovat keskittyneet yhtenäiselle alueelle jonka muodostavat central, Sogo, Gaysorn plaza, Isetan, Zen, Amarin plaza, ja Peninsula plaza.

Alueet muodostavat suurimman ostospromenadin Bangkokin kaupungissa.

Lisäksi Central World Plaza ja Narayana Phand Pavillion kaupungissa toimivat virallisena käsityötuotteiden keskuksena, myyden tavaroita kaikista Thaimaan osista.

Lisäksi Ratchaprasongin liittymä on portti useisiin muihin ostosten teon alueihin kaupungissa, kuten Ploenchit-Sukhumvit, Siam plaza-Mah Boon Krong, Silom ja Pratunam-Phetchaburi.

Thaimaa ostokset alueista Silom-Surawong-Patpong ostosalue koostuu puolestaan Silom kadusta, jonka myötäisesti menee Surawong tie, molemmat kohti Bangkokin kaupallista ydintä, ja niiden poikki kulkee Patpongin katu.

Tältä alueelta löytyy sekä lukuisia spesialisti kauppoja ja putiikkeja, mutta myös useita ostoskeskuksia ja kansainvälisesti tunnettujen kauppojen Bangkokin liikkeitä.

Alueelta löytyy myös katumyyjien kojuja, joista alueista suosituin on Patpongin kuuluisa yömarkkina.

Silom-Mahesak-New road katu alue kulkee Chao Phraya joen myötäisesti Bangkokissa, ja puolestaan tarjoaa arvokiviä ja koruja myyviä liikkeitä, ja varsinkin Mahesak katu on arvokivien kaupankäynnin keskus. Tarjolla on myös upeat Oriental Plaza ja River City kauppakeskus ostoksien tekoa varten.

Sukhumvitin läpikatu on pitkä ostoskatu Silom kadun tapaan, jonka varrelta löytyy kauppoja, putiikkeja, ja moderneja kauppa-keskuksia aina Soi 3:sta (Nana Nua) aina Soi 63:een (Ekamai) saakka.

Useimmat kaupat löytyvät Soi 3:sen ja Soi 21:sen (Asoke) väliseltä alueelta.

Bangkokin Chinatown kiinalaiskortteli on keskittynyt alueeseen Yaowarat kadun ja Sampheng tien välillä, ja tarjoaa varsinkin kultaliikkeitä sekä perinteisiä kauppapaikkoja Ban Mo korukadun ja Phahurat vaatemarkkinoiden osalta.

Bang Lamphu sijaitsee lähellä Suurta palatsia ja Smaragdi Buddhan (Emerald Buddha) temppeliä, ja tarjoaa elävän markkinapaikan jossa on tarjolla on varsinkin vaatteita.

Pratunam-Phetchaburi kortteli on puolestaan tunnettu varsinkin Pratunam markkinapaikasta, joka on yksi Bangkokin suurimpia ready-to-wear vaatteiden markkinoita.

Baiyoke torni sijaitsee aivan Bangkokin korkeimman hotellirakennuksen vieressä, ja se on yksi kaupungin tunnetuimpia kangaskauppojen keskuksia.

Nai Lert markkinat sijaitsevat lähellä Pratunum markkinoita, ja tarjoavat ostosmahdollisuuksia laidasta laitaan, aina vaatteista käsityötavaroihin.

Bo-Be markkinat sijaitsevat lähellä Bangkokin rautatieasemaa, ja se on yksi kaupungin tunnetuimpia ready-to-wear vaatteiden keskuksia sekä tukkumyynnin että jälleenmyynnin osalta.

Chatuchakin viikonloppu markkinat sijaitsevat Chatuchak puiston vieressä, ja ne ovat avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin.

Markkinoilla on tarjolla kaikenlaisia Thaimaa ostokset tuotteita mukaanlukien kodin sisustuksen tuotteet.


Isoista tavarataloista ja ostoskeskuksista Bangkok tarjoaa:

  • Amerin Plaza (Ploenchit Road)
  • Future Park Rangsit (Phaholyothin Road)
  • Gaysorn Plaza (Ploenchit Road)
  • Mah Boon Krong Centre (MBK)
  • Nailert Plaza (Phetchaburi Road)
  • Narayana Phand (Ratchadamri Road)
  • Thaimaa ostokset – Peninsula Plaza
  • Ratchadamri Road
  • Ploenchit Centre (Sukhumvit Road)
  • River City (Yota Road)
  • Seacon Square (Sri Nakharin Road)
  • Seri Centre (Sri Nakharin Road)
  • Siam Centre (Rama 1 Road)
  • Siam Discovery Centre (Rama 1 Road)
  • Times Square (Sukhumvit Road)
  • Central Department Store tavaratalo (www.central.co.th)
  • Central World (www.CentralWorld.co.th)
  • Imperial Samrong (Sukhumvit Road)
  • Imperial Lat Phrao (Lat Phrao Road)
  • Isetan (Ratchadamri Road)
  • King Power Duty Free (www.kingpower.com)
  • Robinson Department Store (www.robinson.co.th)
  • Tang Hua Seng
  • The Mall Group (www.themallgroup.com)
  • Zen Department Store tavaratalo (www.zen.co.th)