Turkki toukokuu

Katsaus Turkki toukokuu sääoloihin ja resursseihin joilla voit tarkastella alueittain kuun keskilämpötiloja, sekä kuun tärkeimpiin tapahtumiin.

Toukokuu on Turkissa aikaa, jolloin läpi maan on tyypillisesti erittäin kaunista säätä, jota kuvaavat pitkät aurinkoiset, hyvin vähäsateiset päivät.

Poikkeuksena tähän yleiskuvaan ovat kuitenkin itäisen osan Turkkia keskiosassa, jonka profiilia värittävät korkeat vuoristot, jotka jatkuvat kohti pohjoista, jossa myös tähän vuodenaikaan saattaa olla hyvinkin viileää.

Toukokuu on erittäin suosittua aikaa käydä kuivassa Kaakkois-Turkissa jonka lämpötila on hieman miellyttävämpi toukoiseen aikaan, tai tehdä välimeriristeily Turkin turkoosirannikkoa pitkin sään ollessa parhaimmillaan.

Toukokuu on myös ensimmäinen kuukausi jolloin maan varsinainen turistisesonki alkaa, ja sen myötä alkavat pyöriä myös turisteja varten suunnatut erikoispalvelut, kuten Sinisen moskeijan valo-ja äänishow esitykset, jotka jatkuvat lokakuulle saakka.

Jos mielessäsi on tietty paikka Turkin sisällä tai tietty lomakylä jonka historiallisia keski-säätiloja haluaisit tietää toukokuun lomallesi, yksi parhaista ilmaisista resursseista netissä tässä suhteessa on Weather MSN portaali (weather.msn.com), josta nämä keskiarvot löytyvät.

Esimerkiksi Istanbulin maksimi ja minimi lämpötilat ja sademäärät historiallisten tietojen perusteella löytyvät sivulta

weather.msn.com/daily_averages.aspx?wealocations=wc:TUXX0014&q=%C4%B0stanbul%2c+TUR+forecast:averagesd&weai=5

,josta voit tarkastella yksittäistä päivää kuukauden sisällä viemällä kursorin sen päivän graafin kohdalle.

Tapahtumista kuun aikana huomattavia ovat esimerkiksi Atatürkin muistamisen ja nuorison ja urheilun päivä (Atatürk’ü Anma ve Gençlik Spor Bayrami, toukokuun 19), joka on kansallinen lomapäivä, muistona maan perustajan ja ensimmäisen presidentin Atatürkin syntymäpäivälle (1881).


Juhlallisuuksia on myös toukokuun 29. päivä, joka on Istanbulin valloituspäivä, jossa muistellaan Ottomaanien Istanbulin valloitusta Bysantin valtakunnalta vuonna 1453.