Turku opas kaupunkia koskeviin erilaisiin aiheisiin mukaanlukien Turun linna, linja-autoasema, sekä kauppahalli.
Kaupunki, joka on kooltaan Suomen viidenneksi suurin, tarjoaa laajan valikoiman nähtävää ja koettavaa niin kotimaisille kuin ulkomaisille vieraillekin.
Monet Turun nähtävyyksistä liittyvät kaupungin loistokkaaseen historiaan, johon kuuluu kausi maan pääkaupunkina ennen Helsinkiä, sekä sen maantieteelliseen asemaan merellisenä rantakaupunkina.
Monelle Ruotsin-kävijälle kaupunki toimii väylänä kohti Tukholmaa, sillä kaupunki on yksi suosituimmista satamista lähteä risteilylle kohti Ruotsia.
Paikka on myös museoiden ja kirkkojen kaupunki, sillä juuri Turusta löytyvät museot mm. kansallistaitelija Wäinö Aaltoselle sekä maan historian suurimmalle säveltäjälle, Jean Sibeliukselle.
Kirkkojen suhteen suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluu Turun tuomiokirkko, mutta myös vähemmän tunnetut kirkot, kuten Lars Sonckin suunnittelema Mikaelinkirkko, tarjoavat silmiähivelevää kauneutta ja majesteetillisia muotoja.
KUVA: Näkymä Turun läpi virtaavalle Aurajoelle Auransillalta, aivan Turun maakuntamuseon vierestä. Kuvassa oikealla näkyvän punakattoisen m/s Pikku-Pukki jokilaivan avulla voit osallistua 1,5 tuntia kestävälleristeilylle, joka kiertää Aurajoen tärkeimmät kohdat.
VIDEO: Turun arkkitehtuurillisten kohokohtien esittely.
VIDEO: Turun monien parhaiden puolien esittelyvideo.
Turku nähtävyydet
Turku nähtävyydet kohokohtiin kuuluvat Turun linna, Turun taidemuseo, Turun tuomiokirkko, Luostarinmäen käsityöläismuseo, sekä Turun saaristo- risteily.
Turun pääkirjasto
Turun pääkirjasto yhdistää upealla tavalla vanhaa ja uutta arkkitehtuuria, ja tarjoaa yhden maan kattavimmista kirjastokokoelmista.
Turun linna
Turun linna on suurikokoinen, keskiaikainen valtakunnanlinna, jota on rakennettu ja laajennettu 1200-luvulta saakka.
Turun tuomiokirkko
Turun tuomiokirkko on Suomen luterilaisen kirkon pääkirkko ja myös yksi vierailluimmista kirkoista maassa.
Hesburger Turku
Hesburger Turku ravintoloita sijaitsee mm. linja-autoasemalla, Hämeenkadulla, ja Puistokadulla.
Sokos Turku
Sokos Turku toimii kaupungin historiallisesti keskeisimmällä kauppapaikalla, kauppatorin laidalla.
Turun kauppahalli
Turun kauppahalli on 42:n kauppiaan kokoinen historiallinen kauppapaikka, joka aloitti toimintansa vuonna 1896.
Tampere Turku
Katsaus Tampere Turku välille tarjolla oleviin joukkoliikenne kulkuyhteyksiin.
Hesehotelli Turku
Hesehotelli Turku on 15 huoneen kokoinen hotelli Hesburger ravintola-rakennuksen yhteydessä, aivan linja-autoaseman vieressä.
Kauppatori Turku
Kauppatori Turku on kaupungin keskipisteenä toimiva aukio, jota ympyröiviin rakennuksiin kuuluvat mm. kauppakeskukset Hansa sekä Forum, kuin myös Turun ortodoksinen kirkko.
Turun linja-autoasema
Turun linja-autoasema toimii vuodelta 1938 olevassa funktionalistisessa asemarakennuksessa, jonka suunnitteli arkkitehti Harald Smedberg.
McDonalds Turku
McDonalds Turku on tarjolla kahden toimipaikan voimin, Itäharjun Prismassa ja Satashellissä.
Turun konserttitalo
Turun konserttitalo on maan ensimmäinen konserttitalo, vuonna 1952 valmistunut arkkitehti Risto-Veikko Luukkosen suunnittelema rakennus, joka toimii kotina Turun filharmonisen orkesterin toiminnalle.
Wäinö Aaltosen museo Turku
Wäinö Aaltosen museo Turku esittelee Wäinö Aaltosen, Suomen itsenäisyyden alkuvuosien merkittävimpiin kuuluneen kuvataiteilijan, veistoksia, piirustuksia, luonnoksia, grafiikkaa, ja maalauksia.
Turun taidemuseo
Turun taidemuseo oli avautuessaan vuonna 1904 maan toinen taidemuseoksi suunniteltu rakennus Helsingin Ateneumin jälkeen.
Stockmann Turku
Stockmann Turku on kävelykatu Yliopistonkadulla oleva tavaratalo, joka on ollut avoinna vuodesta 1982.
Turku Yliopistonkatu
Turku Yliopistonkatu on yksi kaupungin keskeisimmistä kaduista, toimien kävelykatu kauppakatuna sekä Turun joulukatuna.
Åbo Svenska Teater
Åbo Svenska Teater on maan pisimpään toiminnassa ollut teatteri, ja sijaitsee Turun kauppatorin laidalla, aivan kaupungin keskustassa.
Hansakortteli Turku
Hansakortteli Turku on yli 150-liikkeen kokoinen kauppakeskus, jakautuen kaikkiaan yhdeksän eri rakennuksen alueelle.
Hotelli Hamburger Börs Turku
Hotelli Hamburger Börs Turku on 346 huoneen kokoinen hotelli aivan kaupungin keskustassa, kauppatorin laidalla.
Turun ortodoksinen kirkko
Turun ortodoksinen kirkko on arkkitehti C.L. Engelin suunnittelema rakennus, joka valmistui vuonna 1845, ja sijaitsee kaupungin kauppatorin laidalla.
Turku matkailu
Turku matkailu neuvonta eli Turku Touring tarjoaa esitteitä, asiantuntevia neuvontaa, myyden TurkuCard -etukortteja, erilaisia Turku-paitoja sekä matkailukirjoja ja Turun karttoja.
Jokiristeily Turku
Jokiristeily Turku on tarjolla muun muassa Turku Touring matkaneuvonnan järjestämänä, tarjoten tutustumisen merelliseen Turkuun ja kaupunkikeskustaan jokiperspektiivistä.
City Börs Turku
City Börs Turku hotelli on 60-huoneen kokoinen tasokas, ja moderni majoituspaikka kauppatorin laidalla.
Scandic Plaza Turku
Scandic Plaza Turku hotelli on keskeisellä paikalla, Yliopistonkatu kävelykadulla, oleva klassinen 117-huoneen kokoinen majoituspaikka.
Sibelius museo Turku
Sibelius museo Turku sisältää kokoelman Jean Sibeliuksen nuottikäsikirjoituksia, kirjeitä, ja konserttiohjelmia, sekä laajan kokoelman historiallisia soittimia.
Aboa Vetus & Ars Nova Turku
Aboa Vetus & Ars Nova Turku on kahdesta erillisestä osiosta koostuva museo, esitellen sekä keskiaikaista Turkua että nykytaidetta.
Mikaelinkirkko Turku
Mikaelinkirkko Turku on Lars Sonckin suunnittelema, vuosina 1899–1905 rakennettu kirkkorakennus Port Arthurin kaupunginosassa.
Turun kaupunginteatteri
Turun kaupunginteatteri on Aurajoen rannalla sijaitseva teatteri, joka tarjoaa vuosittain noin 400 esitystä.
Paavo Nurmi patsas Turku
Paavo Nurmi patsas Turku on yksi viidestä maailmalla olevasta Wäinö Aaltosen Paavo Nurmen juoksijapatsas-valoksesta.
Apteekkimuseo Turku
Apteekkimuseo Turku sijaitsee kaupungin vanhimmassa puutalossa, Qwenselin talossa vuodelta 1700, ja esittelee mm. historiallista apteekkisisustusta sekä vanhoja apteekeissa käytettyjä työvälineitä.
Turun kaupungintalo
Turun kaupungintalo on arkkitehti Charles Bassin suunnittelema vaikuttava rakennus vuodelta 1812.
Vanha raatihuone Turku
Vanha raatihuone Turku on historiallinen rakennus Vanhan Suurtorin laidalla, alueella, joka oli kaupungin hallinnollinen keskus aina vuoteen 1827, Turun paloon, asti.
Forum Marinum Turku
Forum Marinum Turku on merenkulun ja merivoimien historian erikoismuseo ja toiminnallinen merikeskus.
Föri Turku
Föri Turku on vuodesta 1904 liikennöinyt lautta, joka kuljettaa matkustajia ilmaiseksi “Turun ja Åbon välillä”, Aurajoen yli.
Käsityöläismuseo Turku
Käsityöläismuseo Turku on Luostarinmäen kaupunginosassa sijaitseva 18-korttelin kokoinen, suomalaisten käsityöläisten elämää ja asumuksia 1800- ja 1900-luvuilta esittelevä museoalue.
Henrik Gabriel Porthan patsas Turku
Henrik Gabriel Porthan patsas Turku on Carl Eneas Sjöstrandin suunnittelema, vuonna 1864 julkistettu patsas Porthaninpuistossa.
Henrik Gabriel Porthan patsas Turku
Åbo Akademi Turku
Åbo Akademi Turku on ruotsinkielinen yliopisto, joka perustettiin vuonna 1918 kolmantena korkeakouluna Suomessa Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun jälkeen.
Biologinen museo Turku
Biologinen museo Turku on vuodesta 1907 toiminut luontomuseo, jonka kohokohtiin kuuluvat luontodioraamat eläimineen.
Samppalinnan kesäteatteri Turku
Samppalinnan Kesäteatteri Turku on Suomen suurin kesäinen musikaaliteatteri, joka on tarjonnut toimintansa aikana niin klassikoita, uudempia musikaaleja, kuin musiikkinäytelmiäkin.
Samppalinnan kesäteatteri Turku
Mannerheim patsas Turku
Mannerheim patsas Turku on Mannerheiminpuistossa oleva pronssinen rintakuva, joka oli kuvanveistäjä Veikko Leppäsen alunperin Helsingin Mannerheimin ratsastajapatsasta varten suunnittelema tutkielma.
Martinkirkko Turku
Martinkirkko Turku on vuonna 1933, Martti Lutherin syntymän 450-vuotisjuhlana, valmistunut kirkkorakennus Huovinkadulla.
World Trade Center Turku
World Trade Center Turku on Aurajoen länsirannalla sijaitseva rakennus, joka toimii alueen yritysten yhtenä kansainvälisen kaupan keskuksista.
Pietari Brahe patsas Turku
Pietari Brahe patsas Turku on toinen kopio Walter Runebergin veistämästä, entistä Suomen kenraalikuvernööriä kunnioittavasta pronssiveistoksesta.
Turun satama
Turun satama on maan vanhin sekä yksi tärkeimmistä satamista, josta on matkustajalauttapalveluita Tukholmaan ja Maarianhaminaan.
Turun Lilja patsas
Turun Lilja patsas on Wäinö Aaltosen tekemä, Turun kaupungin ensimmäinen julkinen taidehankinta vuodelta 1928, joka esittää Turun vaakunakukkaa, liljaa.
Hjeltin talo Turku
Hjeltin talo Turku on Turun vanhan suurtorin laidalla oleva kaupunkipalatsi vuodelta 1830, joka toimii nykyisin Itämeritalona.
Aurajoki Turku
Aurajoki Turku virtaa kaupungin lävitse, luoden yhden maan idyllisimmistä kansallismaisemista, jonka varrelta löytyy nähtävyyksiä, jokiristeilyjä, ja ravintolalaivoja.
Vartiovuoren kesäteatteri Turku
Vartiovuoren kesäteatteri Turku on koko perheen näytelmiin erikoistunut kesäteatteri, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1928.
Vartiovuoren kesäteatteri Turku
Teatterisilta Turku
Teatterisilta Turku on vuonna 1997 valmistunut silta, joka on kaupungin ainoa Aurajoen ylittävistä silloista, joka on varattu kevyelle liikenteelle.
Ravintolalaiva Cindy Turku
Ravintolalaiva Cindy Turku on ollut toiminnassa vuodesta 1999, ja sijaitsee Aurajoessa, Kaupunginteatterin vieressä.
Höyrylaiva Ukkopekka Turku
Höyrylaiva Ukkopekka Turku on viimeinen Suomen rannikolla reittiliikenteessä oleva matkustajahöyrylaiva.
Vaakahuoneen Paviljonki Turku
Vaakahuoneen paviljonki Turku on ravintolakokonaisuus, joka sisältää erikoiskahvilan, pizzerian, à la carte-ravintolan, seisovan Saaristolaispöydän, ja grillin.
Rudolfina Turku
Rudolfina Turku risteilee Turun Saaristolaivasatamasta päivittäin merelle ja iltaisin Naantaliin, toukokuun ja syyskuun välisellä periodilla.
Kulma 2011 Turku
Kulma 2011 Turku on Aurajoen rannalla sijaitsevan jugend-linnan katutasossa toimiva vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki projektin informaatio- ja tapahtumakeskus.