Venetsian karnevaalit

Vuosittainen Venetsian karnevaalit tuo kaupunkiin noin 40 000 vierasta. Jos aiot osallistua tähän maskeerattuun perinteeseen, sinun kannattaa harkita etenkin miten valita matkapaketti ja karnevaalihotelli.

Karnevaalin sanotaan alkaneen vuonna 1162, kun Venetsia voitti taistelun Aquileian kaupunkia vastaan. Ihmiset alkoivat tanssimaan ja kokoontumaan Pyhän Markuksen torille, juhlistamaan vuosittain tätä voittoa, festivaalissa, joka alkuun kesti muutaman kuukauden.

Virallisesti Venetsialaiset alkoivat viettämään maskeerattuja karnevaaleja renessanssin aikana (1500-luvulla), mutta muutaman vuosisadan sisällä perinne jäi käytöstä.

Nykyisen muotoinen karnevaali sai alkunsa vuonna 1979, ja siitä on nopeasti tullut yksi tärkeimpiä turismin lähteitä Venetsialle vuodenaikana, jolloin turismi on muutoin alhaisimmillaan.

Karnevaali päättyy vuosittain laskiaistiistaina, 40 päivää ennen pääsiäistä.

Esimerkiksi vuonna 2013 karnevaali järjestettiin 26. tammikuuta – 12 helmikuuta.

Tarkalleen ottaen juhlinta tapahtui kahdessa osassa, juhlinnan aloitus viikonloppuna, 26. ja 27. tammikuuta, sekä varsinaisena karnevaalina, 2. – 12. helmikuuta.

Ensimmäistä kertaa karnevaaliin osallistuvana kannattaa tutustua ainakin pääkarnevaaliin, mutta itse suosin myös juhlinnan aloitusviikonlopun tapahtumia.

Näihin aloitusviikonlopun, “prologin”, tapahtumia ovat mm.

  • suuri aloitusmalja viinilähteellä (Pyhän Markuksen torilla), sekä
  • “Festa Veneziana” (sunnuntaina).

VIDEO: Virallinen 6-minuutin pituinen kokoelmavideo vuoden 2012 karnevaalijuhlinnasta ja -tapahtumista.

Jos aiot hankkia karnevaalimaskin juhlintaa ja gaala-iltoja varten, yksi parhaista paikoista hankkia sellainen on Rialton sillan vieressä (San Polo 80) sijaitseva La bottega dei Mascareri (www.mascarer.com).

Kauppa on auki päivittäin klo 9 – 18.

Heidän maskejaan käytettiin kuuluisasti muun muassa Tom Cruisen tähdittämän ja Stanley Kubrickin ohjaaman “Eyes Wide Shut” elokuvan kuvauksissa.

La bottega dei Mascareri naamiot ovat tietysti myös erinomainen tuliainen takaisin Suomeen.

Naamioiden ohella sinun kannattaa kysyä hotellisi conciergelta neuvoja ja ohjeita naamiaispuvun vuokrauksessa (tai ostossa), jos aiot osallistua iltatanssiaisiin tai muihin karnevaalijuhliin, joissa määritellään asusteeksi naamiaispuku.

Tässä suhteessa myös monet paikalliset matkatoimistot ja matkanjärjestäjät voivat hoitaa vuokrauksen yksityiskohdat puolestasi, sovituksien järjestämistä myöten.

Karnevaali matkapaketit

Yksi hyvä tapa, jolla vältät suuren määrän työstä liittyen matkanjärjestelyihin, on ottaa valmis matkapaketti Venetsian karnevaaliviikoille.

Koska suomalaisten matkatoimistojen kautta ei ole juurikaan Venetsian matkapaketti tarjontaa, joudut yleensä käyttämään apuna englanninkielisiä, Venetsiassa toimistoja pitäviä matkanjärjestäjiä.

Yksi maineiltaan parhaista Venetsialaisista, englanninkielisistä matkanjärjestäjistä on Venice Events S.a.s. (www.venice-carnival-italy.com), jonka toimiston voit löytää lyhyen kävelymatkan päästä Pyhän Markuksen toria.

Firma aloitti toimintansa vuonna 2000 järjestäen alkuun häitä ja muita tapahtumia Venetsiassa ulkomaalaisille, mutta nykyään valikoimaan kuuluvat myös räätälöidyt karnevaalipaketit.

Koska paketit ovat räätälöityjä, voit harkita pakettiin mukaanottoa hotellin lisäksi myös vaikkapa…

  • Venetsian kävelykierrokset
  • Gondola serenadiretken
  • Kiertokäynnit Venetsian saarista Muranoon, Buranoon, ja Torcelloon

Venice Events on myös yksi parhaista toimistoista, jonka kautta saat vuokrattua karnevaalipuvun, kuin myös lippuja alueen erilaisiin karnevaalitanssiaisiin ja muihin iltajuhliin.

Toinen vaihtoehtoisista, hyvistä karnevaalipaketteja tarjoavista matkatoimistoista on Palio tours (www.paliotours.com/carnival_special.html).

Voit ottaa Palio toursin avulla pakettimatkan Venetsian karnevaalit tapahtuman ohella myös toiseen kuuluisaan Pohjois-Italialaiseen tapahtumaan, “Il Palio di Siena” festivaaliin, Sienassa.

Tapahtuma tuli monelle suomalaiselle elokuvien ystävälle tutuksi James Bond elokuvasta “Quantum of Solace” (filmin alkukohtauksesta, jossa 007 jahtaa roistoa kesken Il Paleon hevoskilpailun).

Venetsian karnevaalihotellit

Venetsian karnevaalihotellin valintaa kannattaa harkita sijainnin kannalta päätapahtumiin.

Suuri osa Venetsian karnevaalin merkittävimmistä tapahtumista, mukaanlukien suuri ilotulitus sekä karnevaalipukujen paraati, järjestetään Pyhän Markuksen torilla ja sen läheisyydessä.

Yksi lähestymistapa parhaan karnevaalihotellin hinta-laatusuhteen löytämiseksi on tutustua siihen, mitä paikalliset matkanjärjestäjät suosittelevat asiakkailleen.

Yksi näistä erinomaisista vaihtoehtoisista karnevaalihotelleista on Hotel Le Isole (www.hotel-leisole.it, ***), joka sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä Pyhän Markuksen torilta, lähellä “San Zaccaria” vesibussi pysäkkiä.

Hotel Le Isolella on oma kanaalisisäänkäyntinsä, joten voit ottaa vesitaksin suoraan Marco Polo lentokentältä hotellin ovelle saakka.

Myös Ca Pisani (www.capisanihotel.it, ****) on poikkeuksellisen kehuttu karnevaalihotelli, lähellä Accademia siltaa ja Grande Canalea, Venetsian pääväylää.

Hotellilta on lyhyt kävelymatka suurimpaan osaan karnevaalien juhlinnasta, mukaanlukien Palazzetto Pisani ja Palazzo Nani Bernardo tapahtumapaikkoihin.

Venetsian karnevaalit sivusto

Venetsian karnevaalijärjestäjä, “Venezia Marketing & Eventi”, tiedottaa järjestelyjen edistymisestä vuoden mittaan varsinkin virallisen nettisivustonsa kautta.

Tämä virallinen nettisivusto,www.carnevale.venezia.it, on tarjolla sekä englanninkielellä ja italiaksi.

Kun Venetsian karnevaalit ovat muutaman kuukauden päässä, voit yleensä jo tarkastella lopullista tapahtumakalenteria seuraavalle karnevaalille…ja tehdä suunnitelmia mihin tapahtumiin osallistua.

Kun karnevaalit on pidetty vuosittain, virallinen sivusto on yksi parhaista paikoista löytyy kokoelma Youtube videoita tapahtumasta.

Voit löytyy videoita niin virallisen Venice Connected turismitoimiston tekeminä, kuin muistakin lähteistä.

Hyvänä tietolähteenä eri tapahtumista toimivat myös Venetsian karnevaalien viralliset…


  • Youtube (www.youtube.com/user/VeMaEventi),
  • Twitter (www.twitter.com/Venice_Carnival), ja
  • Facebook (www.facebook.com/CarnevaleVeneziaOfficialPage) sivut.

Näistä varsinkin Twitter ja Facebook toimivat tuoreimpina uutiskanavina, joita kannattaa pitää silmällä, jos jokin karnevaalitapahtuma vaikka perutaan viime tingassa.