Verkaranta Tampere on käsi-ja taideteollisuuskeskus aivan kaupungin keskustan läpi virtaavan Tammerkosken rannalla.
Verkarannan alue, joka nykyään toimii yhtenä Tampereen taide-ja kulttuurielämän keskuksista, koostuu vuonna 1858 rakennetuista Tampereen Verkatehtaan (myöhemmin Tamfelt) rakennuksista.
Verkarannan toiminta on keskittynyt käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannan ympärille, jonka rakennus, vanhan verkatehtaan pääkonttorin vieressä, toimi alunperin värjäämönä.
KUVA: Verkarannan käsi-ja taideteollisuuskeskuksen pääjulkisivu, nähtynä aivan Koskikeskus kauppakeskuksen sisäänkäynnin vierestä.
KUVA: Viereiseltä Hämeensillalta pääsee idyllisiä kävelyreittejä pitkin Verkarantaan ja Vuolteensiltaa pitkin aina Tammerkosken toisella puolella olevalle Kehräsaaren Pikku Putiikit kauppa-alueelle sekä Laukontorille.
Keskus sijaitsee kaupungissa vierailevan näkökulmasta ihanteellisella paikalla, aivan Tampereen ydinkeskustassa Tammerkosken kulttuurimaisemassa, ainutlaatuisin koskinäkymin ja historiallisessa tehdasmiljöössä.
Verkarannan keskus esittelee käsi- ja taideteollisuutta varsinkin erilaisten vaihtuvien ja pysyvien näyttelyiden kautta, joita varten löytyy kaksi erillista näyttelysalia.
Tarjolla on myös taitopaja, jossa keskuksessa kävijät voivat kokeilla käsityö-perinteitä, kuten kutoa kangaspuilla sekä osallistua kursseille ja työpajoihin.
Keskuksesta löytyy myös kahvila sekä näyttelymyymälä, josta voit ostaa erilaisia käsityötuotteita ja edullisia lankoja.
Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta
Verkatehtaankatu 2
33100 Tampere
www.taitopirkanmaa.fi
Koskimaiseman “pisteenä iin päällä” voi ruokailla Verkarannan Kalaravintola KALAX:ssa, jossa tarjoillaan kalabufeepöytä päivittäin klo 11-15.
Jos olet kiinnostunut käsintehdyistä käyttötuotteista arkeen ja juhlaan, kannattaa tarkistaa myös Verkarannan läheltä löytyvä Pirkanmaan Kotityön myymälä, Taito Shop (www.taitoshop.fi/myymalat-tampere.htm), osoitteessa Hatanpään valtatie 4.