Vilna nähtävyydet

Vilna nähtävyydet parhaimmistoon kuuluvat muun muassa Vilnan katedraali, Gediminas linna sekä museo, Aamunkoiton portti, Trakai, sekä Akropolis kauppakeskus.

Vilnan katedraali (osoite: Katedros 2), viralliselta nimeltään Pyhän Stanislauksen ja Pyhän Ladislauksen Katedraali-Basilika, on yksi kaupungin hienoimmista rakennuksista, aivan Vilnan vanhankaupungin laitamalla ja lähellä kaikkia tärkeimpiä keskustahotelleja.

Tämä katolinen kirkko rakennettiin alunperin vuonna 1251 vastikään kristinuskoon kääntyneen Suurherttua Mindaugaksen toimeksiannosta, paikalle, jossa aikaisemmin oli sijainnut pakana-uskonnoille omistettu temppeli.

Mindaugaksen kuoleman myötä paikkaa ei käytetty kirkkona, mutta maan virallisen kristinuskon statuksen myötä vuonna 1387 Katolinen kirkkotoiminta käynnistettiin uudelleen.

Nykyinen kirkon neo-klassinen ulkomuoto on kuitenkin peräisin vuodelta 1419, Laurynas Stuoka Guceviciuksen suunnitelmien pohjalta rakennettuna, vaikkakin rakennukseen on tehty useita muutoksia jälkeenpäin.

Parhaimpiin yksityiskohtiin kirkon suhteen kuuluu varsinkin sen yhdestätoista kappelista tärkein, Pyhän Casimirin, Liettuan suojeluspyhimyksen, barokkityyliin tehty kappeli vuodelta 1636, jota pidetään yhtenä maan tärkeimmistä kansallisaarteista.

Kirkkoon kuuluu myös sen erillinen 57-metrinen kellotorni, jonka juurelle useat paikalliset sopivat tapaamisensa. Kellotorni oli alunperin osa kaupungin puolustusmuuria.

Hyvä tapa tutustua kirkkoon ja paikalliseen hengelliseen kulttuuriin on käydä todistamassa kirkkomessu katedraalissa. Messuja järjestetään klo 8, 17:30, 18:30, sekä sunnuntaisin 8, 9, 10, 11:15, 12:30, 17:30, sekä 18:30 (latinankielinen messu).

Gediminas linna ja museo sijaitsee aivan katedraalin tuntumassa, upealla paikalla Pilis kukkulan päällä, josta on upeat näkymät yli Vilnan vanhankaupungin hyvällä säällä.

Linnoitus, joka rakennettiin alunperin 1200-luvulla mutta jälleenrakennettiin nykymuotoonsa vuonna 1419 Suurruhtinas Vytautaksen toimesta, on historiansa aikana toiminut puolustuksellisen linnoituksen roolin ohella myös mm. aateliston vankilana vuodesta 1610.

Nykyisin paikka on museo ja arkkitehtuurillinen nähtävyys, jossa voit nähdä muun muassa pienoismalleja paikasta eri vaiheiden aikana, oppia linnoituksen historiasta, sekä tarkastella paikkaa aikanaan hallinneiden ritareiden taustoja.

Ylös kukkulan huipulle ja rakennukselle vievä kävelyreitti on useille haastava, mutta matkan varrella on onneksi tasaisin väliajoin penkkejä. Vaihtoehtoisesti voit käyttää tarjolla olevaa (maksullista) funikulaaria (jonka sijainti on hieman “piilossa”, taidemuseosta länteen olevalla sisäpihalla), joka vie matkaajia ylös ja alas kukkulan pohjoispuolta pitkin.

Aamunkoiton portti (osoite: Ausros Vartu 12) on yksi Vilnan vanhankaupungin kohokohdista ja Vilna nähtävyydet parhaimmistosta, sijaiten lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin bussi- ja juna-asemista.

Portti, josta käytetään myös nimeä “Ostra Brama” eli “Terävä portti”, joka valmistui vuonna 1522, on ainoa jäljelläoleva portti Vilnan vanhaakaupunkia aikanaan ympäröineestä puolustusmuurista.

Portin rakentamisen aikaan oli tapana sijoittaa Neitsyt Marian kuva kunkin kaupungin portin ylle, tuomaan kaupungille suojelusta ja hyvää onnea.

Nykyinen portissa oleva kuva on vuodelta 1630, kahdeksaan osaan tammipuuhun maalattuna, jonka jälkeen sitä parannettiin kulta- ja hopea yksityiskohtien avulla, säilytettiin portin yllä olevassa kappelissa aina vuoteen 1706 saakka, ja sillä uskotaan olevan maagisia parantavia voimia.

Aamunkoiton portilla on hengellinen merkitys sekä ortodoksi kristittyjen että katolilaisten keskuudessa, ja monilla kristityillä on tapana sanoa hiljainen rukous portin ali mennessään tämän merkityksen osoituksena.

Portissa oleva kappeli on avoinna käynnille, ja pääset sinne vasemmalla olevaa pientä ovea käyttämällä (ylöspäin mäkeä tultaessa). Hyvä aika käydä kappelissa on messujen aikaan: 7:30 (latinaksi), 9, 10 (puolaksi), 17:30 (puolaksi), 18:30, sekä sunnuntaisin 9 (puolaksi), 9:30, 11, 13 (puolaksi), 17:30 (puolaksi), ja 18:30.

Trakai, joka sijaitsee noin 28 km Vilnasta, helpon päiväkäynnin päässä, on kylä, joka sisältää kuuluisan linnoituksen ja sen museon, kuin myös linnoitusta ympäröivän kansallispuiston.

Trakai, pienestä koostaan huolimatta, oli myös hetken aikaa Vilnan keskiaikainen pääkaupunki (tuolloin 5,400 asukkaan voimin), ja nykyisin sen päänähtävyys on upea gotiikan aikakauden linnoitus, joka sisältää linnoituksen historiaa esittelevän museum (www.trakaimuziejus.lt).

Museon kaksi pääkokoelmaa ovat sijoitettuna linnoituksen länsiosaan ja toisaalta Herttuan palatsiin.

Herttuan palatsissa olevaan esineistöön kuuluu esimerkiksi alueelle tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa löydettyjä kolikoita ja muuta esineistöjä, kuin myös mm. elävänkokoisia mallinukkeja puettuna periodiasuihin alueen eri aikakausilta.

Vilna nähtävyydet kohokohdista Akropolis kauppakeskus (www.akropolis.lt) on kooltaan baltian maiden suurin kauppakeskus, jonne tehdään järjestettyjäj matkoja pidemmältäkin, muun muassa Minskistä ja muista lähimaiden suuremmista kaupungeista.

Kauppakeskus, joka on avoinna päivittäin klo 10-22, kokemukseen kuuluu yli 240:n myymälän valikoima, mukana joukko putiikkeja maailman tunnetuimmille merkeille, kuten Zara, Mango, Next, Mexx, sekä Ecco ja Next.

Kauppojen ohella voit nauttia myös 14 erilaisen ravintolan valikoimasta, aina japanilaisen keittiön herkuista McDonald’s pikaruokaan, käydä Forum Cinemas elokuvateatterissa (tekstitykset yleensä liettuaksi), luistella kauppakeskuksen keskellä olevassa jääradalla, sekä käydä keilaamassa.


Jos hotellisi on lähellä Vilnan bussiasemaa, pääset kauppakeskukseen helposti bussiasemalta lähtevällä pienoisbussilla (maksun tapahtuessa suoraan kuljettajalle). Jos osaat käyttää kaupungin busseja, pääset kauppakeskukseen keskustasta normaalisti yhdellä vaihdolla.