Vilnan nähtävyydet kohokohtiin kuuluvat muun muassa Vilnan katedraali, Pyhän Annen kirkko, Vilnan televisiotorni, Liettuan taidemuseo, sekä Gedimino prospektas ostoskatu.
Vilnan katedraali on kaupungin roomalais-katolisen uskontokunnan pääkirkko, ja sijaitsee vanhankaupungin keskeisen aukion, katedraaliaukion, näyttävämpänä elementtinä.
Vuoteen 1569 toiminnassa olleen Liettuan suurruhtinaskunnan valtiaat kruunattiin aikanaan kirkon tiloissa, ja rakennukseen on myös haudattu useita maan historian merkkihenkilöitä, kuten Vytautas Suuri (fi.wikipedia.org/wiki/Vytautas_Suuri) vuonna 1430.
Kirkon sisätiloista löytyy yli 40 taideteosta 1500-luvulta aina 1800-luvulle saakka, mukaanlukien freskoja ja erikokoisia maalauksia, kuin myös upea Pyhän Kasimirin kappeli sarkofageineen.
VIDEO: Vilnan katedraalin esittely.
Vuodelta 1500 oleva Pyhän Annen kirkko, joka sijaitsee osana vanhaakaupunkia, on erinomainen esimerkki sekä flamboyant gotiikan että tiiligotiikan arkkitehtuurityyleistä.
Kirkon kauneutta kuvaa se, että usein kerrotun tarinan mukaan keisari Napoleon, nähtyään kirkon osana sotaa Venäjää vastaan vuonna 1812, ilmaisi halunsa kantaa rakennuksen Pariisiin “kätensä kämmenellä”.
Ulkomuotonsa lisäksi kirkko on hieno myös sisältä, jonka suhteen se on dramaattisen gotiikan tyylisuunnan sijasta toteutettu barokkityyliin, mukaanlukien alttarinsa osalta.
Vilnan televisiotorni (www.lrtc.net) on 326,5 m korkeutensa ansiosta Liettuan korkein rakennus, ja valmistui vuonna 1980 arkkitehti V. Obydovasin suunnitelmien pohjalta, toimien pääasiassa radio ja TV-lähetysten keskuksena.
Rakennuksen parasta antia Vilnan nähtävyydet osana on kuitenkin sen 160 metrin korkeudessa oleva näköalatasanne, josta löytyy “Paukščių takas” (suomeksi: “Linnunrata”) niminen pyörivä kahvila, jolta on upeat panoramiset näkymät kaupungin yli.
Hyvän sään vallitessa näköalatasanteelta on mahdollista nähdä jopa Elektrėnain kaupunkiin saakka, joka sijaitsee noin 40 km päässä länteen Vilnan kaupungista.
Liettuan taidemuseo (www.ldm.lt) on ollut toiminnassa vuodesta 1933 ja sisältää maan suurimman taidekokoelman, joka on jaettu useampiin kohteisiin eri puolille kaupunkia ja maata.
Museon kokoelman tärkeimmät osat ovat noin 2 500 maalausta 1500-1800 luvuilta, sekä yli 8 000 piirustusta 1400-luvulta 1900-luvulle saakka.
Museon kokoelmien osia löytyy Vilnasta muun muassa Radziwiłłin ja Chodkiewiczin palatseista, ja muualta maasta esimerkiksi Palangan meripihkamuseosta (www.pgm.lt).
Gedimino prospektas ostoskatu on Vilnan pääkatu, jonka varrelta löytyvät parhaiden shoppailu paikkojen lisäksi myös tärkeimmät kulttuuritilat, kuten Liettuan kansallisteatteri, sekä Liettuan valtiolliset virastot, mukaanlukien hallituksen rakennukset.
VIDEO: Vilnan turisti-informaatio keskuksen tekemä esittelyvideo kaupungista.
Turistille katu tulee parhaiten tutuksi erinomaisena ruokailukatuna sekä parhaan kauppavalikoiman omaavana väylänä, josta löytyy mm. Benettonin ja Vaga-kirjakaupan myymälät, toimien iltaisin osittain kävelykatua.
Ostoskadun ohella erinomaisiin shoppailupaikkoihin Vilnassa kuuluu Akropolis kauppakeskus (www.akropolis.lt, Ozo St. 25), kaupungin suurin, josta löytyy hyvä valikoima kauppoja, vapaa-ajanvietto vaihtoehtoja, mukaanlukien luistelurinki, sekä erilaisia kahviloita ja ravintoloita.