Viro nähtävyydet

Viro nähtävyydet parhaimmistoon kuuluvat Tallinnan vanhakaupunki, Olevisten kirkko, Tarton yliopisto, Narvan linna, sekä Kaali meteoriittikraaterit.

Tallinnan vanhakaupunki on pohjois-eurooppalaisista parhaiten säilynyt keskiaikainen vanhakaupunki, ja merkittävää kokoluokkaa ja historiallisesti merkittävää maailmanperintöä myös koko maailman skaalassa.

Tähän hyvin säilyneeseen kokonaisuuteen kuuluvat mm. 1000 – 1400-luvuilla muotoutuneet tonttien rajat ja vanha Tallinnan katuverkosto.

Vanhan kaupungin edustama aika, varsinkin 1400-luvun alusta 1500-luvun puoliväliin, on myös katsaus Tallinnan ja Viron kehityksen kulta-aikaan, jolloin kaupunki kuului hansakaupunkien liittoon toimien vaikutusvaltaisena kohteena Itämeren alueella.

Olevisten kirkko Tallinnassa oli keskiaikana Euroopan korkein rakennus 159 metrin korkeudellaan, ja varhaisimmat historialliset tiedot kirkosta ovat peräisin vuodelta 1267.

Kirkon nimi tulee pyhimykseksi kanonisoidun Norjan kuningas Olav II:n mukaan, jota merenkulkijat, joita merellisessä hansakaupunki Tallinnassa oli lukuisasti.

Kirkon tornin korkeuden osasyynä oli sen käyttö tunnetusta kauppakaupungista merelle.

Eteläisessä Virossa oleva Tarton kaupunki pitää sisällään maan vaikuttavimman akateemisen instituution ja maamerkin, Tarton yliopiston.

Tarton yliopisto perustettiin vuonna 1632, ja se on rakennelmiltaan vaikuttava kompleksi. Yliopiston päärakennus on peräisin aikaiselta 1700-luvulta, ja yksi parhaista neo-klassisen rakennustyylin rakennuksista Virossa.

Tarton yliopiston rakennelmien ohessa on myös puutarharakennelma sekä sata muuta rakennusta, osa liittyen yliopiston toimintaan, osa muita maamerkkejä.

Tarton yliopiston taidemuseo on vanhin museo Virossa, ja se on myös tyyliltään näkemisen arvoinen, jonka kohokohtiin kuuluu mm. Pompeii tyylinen sisustus.

Narvan Linna on yksi tärkeimpiä Narvan kuin myös koko Viron maamerkkejä. Se rakennettiin Tanskalaisten toimesta 1200-luvulla Narvan kaupungin suojaamiseksi.

Linnoitus sijaitsee upealla joenviereisellä tontilla aivan Venäjän rajan vieressä, ja on itse asiassa vastapäätä Venäjän Ivangorod linnoitusta.

Sen kohokohtiin kuuluu mm. Pitkän Hermannin torni, joka on korkeudeltaan noin 51 metriä.

Kaali meteoriitti kraaterit ovat Saaremaan alueen yksi tärkeimpiä nähtävyyksiä, joitä pääsee näkemään helpolla päiväretkellä Kuressaarenupeasta saaristokaupungista, josta matkaa kraatereille on noin 18 km.

Kaalin meteoriitti muodostuman epäilleen muodostuneen noin 700 eKr. ja kraaterin on aiheuttanut meteoriitti, joka iskeytyi maahan tehden 16 metriä syvän ja 110 metriä leveän kraaterikuopan Kaalin kaupungin läheisyyteen.


Kaalin kraaterit ovat yksi helpoiten tutkittavia kraaterimuodostumia koko maailman alueella.