VVV risteily (eli Vappu Viinat Verottomana – risteily) on Oulun Yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden jokakeväinen opiskelijaristeily.
Tarkemmin ilmaistuna risteilyn organisoi yliopiston opiskelijajärjestö Finanssi (finanssi.org).
Risteilylle osallistuu Oulun opiskelijoiden lisäksi muita kauppakorkeiden opiskelijoita (eli “kyltereitä”) ympäri Suomea, ja tarkoitus on bilettämisen lisäksi saada kontakteja muihin kauppakorkean opiskelijoihin ympäri Suomea.
Risteily on yleensä järjestetty huhtikuun puolenvälin paikkeilla, ja laivana on useana vuonna ollut Silja Europa, Turun satamasta.
Risteilyyn on kuulunut aiempien vuosien perusteella myös laaja kirjo erilaisia jatkoja paluuillalle Turussa.
Oulun Yliopiston osallistujille Finanssi järjestää bussikuljetuksen Oulusta Turun lähtösatamaan ja takaisin.
Risteilyyn kuuluu olennaisena sisältönä Finanssi Ry:n järjestämä risteily-ohjelma, joka kuuluu risteilyn hintaan. Saat ajankohtaiset osallistumisohjeet Finanssi Ry:n kotisivuilta osoitteessa finanssi.org.